Asiantuntija, tiedonhallinta
Helsinki, Vallila   haku päättyy 31.01.2018

 

Tule kanssamme ravistelemaan vanhoja toimintamalleja ja synnyttämään uusia, asiakkaidemme arkea paremmin tukevia palvelukonsepteja ja -tuotteita monialaisessa, uutta luovassa palveluyrityksessä. OPn Kehittäminen ja Teknologiat -toimintoalueemme on 900 ohjelmisto- ja palvelukehittämisen osaajan voimin eturintamassa viemässä eteenpäin historian suurinta muutosta finanssisektorilla.

 

Tietopääoma ja Finanssiäly -osastolla astut mukaan kehittämään tietopääomamme hyödyntämistä entistä tehokkaammaksi, personoidummaksi ja kohdennetummaksi. Tulet sitten työskentelemään tietovarastoinnin, raportoinnin kehittämisen tai koneoppimisen parissa, tavoitteesi on aina toimia asiakkaidemme, työntekijöidemme ja sidosryhmiemme parhaaksi – ylläpitäen, kehittäen tai uutta luoden. Liiketoimintakriittiset kehityskohteet, joiden parissa työskentelet, ovat yksi keskeinen osa-alue ennennäkemättömän uudistushaluisen ja asiakaskokemuksen kehittämistä korostavan strategiamme toteutumisessa.

 

Sinun roolisi

 

Tiedonhallinnan asiantuntijana toimit data stewardin roolissa ja katsot erityisesti tiedon laadun perään. Kuuntelet liiketoimintaa herkällä korvalla ja kartoitat liiketoimintavaatimuksia sekä monitoroit dataa ja edistät erinomaiseen tiedon laatuun ja käytettävyyteen tähtääviä toimenpiteitä. Tukenasi sinulla on laaja joukko asiantuntijoita ja yhteistyö heidän kanssaan auttaa sinua menestymään myös omassa työssäsi.

 

Tiedonhallinnan asiantuntijana asemasi on keskeinen OP Ryhmän ydintiedon ja sen hallinnan kehittämisessä. Vastuullasi on tietoprosessien analysointi ja liiketoimintatarpeiden muokkaaminen kehitysvaatimuksiksi. Pääset myös hyödyntämään ammattitaitoasi ja osaamistasi, kun toimit käytöntukena tiedon ylläpitäjille. Olet myös tukena tiedonhallinnan periaatteiden, toimintatapojen sekä sääntöjen kehittämisessä ja sovitat välillä päähäsi hieman projektipäällikön hattuakin.

 

Tartu mahdollisuuteen

 

Vaikka raamimme ovat isot ja kehittämisen mittakaava suuri, pääset työskentelemään edistyksellisessä, ketterässä ja kehitysmyönteisessä talossa. Olemme jo onnistuneesti tehneet isoja muutoksia organisaatiossamme ja tarjoomassamme, mutta tekemistä riittää vielä myös sinulle. Tulet toiminnan keskiöön, missä yhdistyvät asiakkaidemme odotukset, vahva liiketoimintaymmärrys sekä laaja ohjelmistokehitysosaaminen.

 

Me teemme töitä isojen asioiden ja merkittävien kokonaisuuksien äärellä. Datan ja tekoälyn ympärillä on paljon hypeä, sama innostus on aistittavissa meidänkin käytävillä ja suunnitelmissa. Ei ole epäilystäkään, etteikö intomme tartu myös sinuun. Realismi on meille tärkeää, niinpä työsi tulokset eivät ole nähtävissä vasta vuosien päästä vaan tulet saavuttamaan myös lyhyen tähtäimen voittoja.

 

Tiedonhallinta ja ydintietopalvelut –yksikkömme Tiedonhallinta-tiimissä pääset mukaan 10 hengen tarmokkaaseen porukkaamme. Teet tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, mutta tekemistämme kuvastaa hyvin proaktiivisuus ja innostuminen, joten toivomme, että tunnistat myös itsessäsi näitä ominaisuuksia. Tarkemmin arkeemme ja projekteihimme voit sukeltaa www.op-ura.fi.

 

Menestymisen avaimet

 

Työssäsi uppoudut syvälle dataan ja ymmärrät tiedonhallinnan perusperiaatteita ja lainalaisuuksia. Työskentelet ripeästi, mutta samalla varmistaen, että kaikki yksityiskohdat on varmasti huomioitu ja tarkistettu. Sinulla on alalta jo muutaman vuoden kokemus sekä ymmärrystä tiedonhallinnan menetelmistä. Olet innostunut, kiinnostunut ja nopea noppimaan, sekä halukas syventämään asiantuntijuuttasi.

Ymmärrät tiedon lisäksi myös tietokantoja, tiedon analysointityökaluja sekä tiedonkäsittelyyn liittyviä teknologioita (mm. SQL) ja pystyt hyödyntämään näitä sujuvasti työssäsi. Olet teknisesti orientoitunut ja mahdollisesti opiskellut tietojenkäsittelyä sekä työskennellyt tiedonhallinnan tai tietovarastojen/tietokantojen parissa. Plussaa on, jos joku yleisistä MDM-teknologioista on sinulle entuudestaan tuttu.

 

Teknisen osaamisen lisäksi olet vahvasti liiketoimintalähtöinen osaaja, jolle verkostoituminen eri sidosryhmien ja kumppaneiden kanssa ei tuota ongelmia. Kommunikoit vakuuttavasti niin suomeksi kuin englanniksikin. Analyyttinen työskentelyote kuvastaa hyvin tapaasi tehdä töitä – nautit ongelmien ratkaisusta ja näet aina syy-seuraus -suhteet osana isompaa kokonaisuutta.

 

Avainsanat: Master Data Management, Data Governance, Data Steward, Data Quality

 

Tästä eteenpäin

 

Jos sinulla on kysymyksiä tehtävästä tai meillä työskentelystä, Anssi Hauvala kertoo sinulle mielellään lisää pe 26.1. klo 12-16. Puh. 050-5455572. Voit myös laittaa kysymyksesi Anssille sähköpostitse, anssi.hauvala(at)op.fi.

 

Jos taas vakuutimme sinut jo siitä, että tätä mahdollisuutta ei kannata jättää väliin, voit hakea tehtävään 31.1.2018 mennessä oheisen linkin kautta kertomalla meille motivaatiostasi ja osaamisestasi. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana, joten älä suotta hae tehtävään vasta viimeisenä hakupäivänä. Kaikkiin hakijoihin olemme yhteydessä viimeistään viikko haun päätyttyä.

 

Siirry hakemaan

 

Tässä roolissa pääset työskentelemään Vallilan kortteliimme, Helsinkiin. Olisi hienoa, jos pystyisit aloittamaan työskentelyn kanssamme mahdollisimman pian. Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti, terveyskysely sekä perusmuotoinen turvallisuusselvitys.

 

OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan digitaalisen muutoksen suunnannäyttäjä. Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, varallisuudenhoito-, vakuutus- ja terveydenhoitopalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.

 




muut avoimet työpaikkamme

Helsinki, Vallila
Design PMO

Lue lisää

Helsinki, Vallila
Yksikönpäällikkö, Terveyden- ja hyvinvoinnin palvelu- ja ohjelmistokehittäminen

Lue lisää

Helsinki, Vallila
Ratkaisuarkkitehti | BI, analytiikka ja raportointi

Lue lisää

Helsinki, Vallila
Digivakuuttamisen kehityspäällikkö, tuoteomistaja (product owner)

Lue lisää

Oulu
Ratkaisuarkkitehti, Palvelukanavat

Lue lisää

Helsinki, Oulu
Toimialuearkkitehti, Itsepalvelukanavat

Lue lisää

Helsinki, Vallila
Asiantuntija, tiedonhallinta

Lue lisää

Helsinki, Vallila
Kehityspäällikkö, Henkilöasiakkaiden vakuuttaminen

Lue lisää

Helsinki, Vallila
Projektipäällikkö, Delivery Lead

Lue lisää

Helsinki, Vallila
Service Design Lead

Lue lisää